face down in the dirt she said ''this doesn't hurt''

hetkeen en ole taas kirjoittanut, anteeksi siitä. en ole jaksanut, tai muistanut, tai viitsinyt.

tässä on vajaan kuukauden mittaan vähän tapahtunut asioita. päällimmäisenä ehkä se, että jätin ne nyt. ne pari kaveria, joista oon kai sivulauseessa joskus maininnut. kaks ihmistä (tai yks niitä alunperin oli), joitten kanssa oon koko yläasteen ajan pyörinyt, ja joitten seurassa musta silti aina tuntui, että niillä ois paljon hauskempaa ilman mua.

no, nyt mä olen varmistunut asiasta. ei ne edes vilkase muhun päin. juttelee yhessä, tekee kaikkea yhessä - nauraa yhessä. mä en muista koskaan nähneeni kummankaa naamalla niin aitoa naurua sillon ku mä olin vielä porukassa.
totta puhuen mä olen vähän katkera. ilman mua se ensimmäinen niistä, olkoon nyt vaik maija, ei ois koskaan tutustunu siihen toiseen, vaik mariin sitte. mä olin se joka raahas maijan väkisin mukaan, ku halusin mennä juttelemaa sille uudelle just meidän luokalle tulleelle tytölle, jonka kanssa kukaa ei välituntisin ollu.
siitä se alko. meitä ei ollu enää kaks, vaan kolme. taino en puhuis meistä, se välitunninvietto niitten kanssa oli lähinnä sitä et mä ja maija kuunnellaa musaa ja mari seisoo vieres eikä kukaa puhu toisillee mitää. hauskaa.
maija ei enää kysyny multa, missä mä olen, sillon ku en ollu koulussa. niin se aina ennen oli tehny. mut sillon ku mä olin koulussa mut mari ei, se kyllä soitteli sille ja laitto viestejä koko ajan. nii, ja sillon jos meil oli vaik valinnaisia niin, et mä ja maija oltii samas ryhmäs mut mari ei ja satuin olee pois, sillon se kyllä kyseli multaki et missä mä oon.
sit ku tuli esmes sellasia paritöitä joissa mä olin jonkun muun meidän luokkalaisen pari ja mari ja maija oli keskenään pari, niil oli tosi hauskaa yhes. mä aloin jo sillon miettiä, et oiskoha parempi jos lähtisin porukasta kokonaa.
sit tuli maijan synttärit viikonloppuna. mä en menny sinne. mut kyllä pyydettiin sivulauseessa samalla ku mariki, mut koska mulle ei kerrottu ees kellonaikaa millon tulla, aattelin etten mee. maijalta tuli kyllä viesti joskus iltapäivällä, et oonko tulossa. mä en edes vastannut, olin tallilla sillon jo.
en menny seuraavana päivänä kouluu. maija ei ollu kuullu musta mitään edellisperjantain jälkee. tiistaina tulin tunnin myöhässä.
maija ja mari jutteli siitä, mite kivaa niil oli ollu sunnuntaina ja maanantaina.
ja mä päätin etten enää ikinä häirittis niitten yhteistä aikaa. siitäkää päätöksestä en oo osannu pitää kiinni. piilovittuilen niille koulussa ja kaikkialla minkä kerkeen, haukun niitä ym. enkä ees haluis. tajuun vasta sitten, kun oon suuni jo avannut, että mitähän vittua mä taas tein.

oikeestaan siitä, että mä olen lähtenyt noitten kahen porukoista, on ollu ihan hyötyä. musta on tullu läheisempi parin muun meidän luokkalaisen ja parin rinnakkaisluokkalaisen kans, ja pystyn oikeestaa tunneillaki työskentelee melkein kaikkien meidänluokkalaisten kanssa. paitti niitten jotka haukkuu homoks, runkkariks, apinaks, ja vaikka mikskä. mut ei siitä sen enempää.

nyt lopettelen, mutsi kai heräilee. en ees tiiä onko se ollu kapakassa vai onks se vaa pillerihumalassa. vai molemmissa? just se epätietosuus on ehkä kaikkein pahin, ku näkee sen sammuneena sohvalle ja pöydällä unilääkkeitä, eikä tiiä miten paljo se on niitä taas ottanu.

onneks mulla on mun hoitohevonen. meen sitä taas kattoo jossai vaihees iltaa.

/ ainii! piti viel sanoo, et jotai hyvääki vaihteeks: mutsi pääs vihdoin eroon sen juoppomiehestä, eipä se oo ku viimeset 8 tai 9 vuotta hokenu joka toinen päivä, ettei se enää päästä sitä meille. nyt se on ollu jo pari viikkoo pois, enkä usko et se enää tulee tohon huutamaan, ölisemään kännissä ja raivoomaan. jes! :)

---


Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi, puutteelliseksi ja läpeensä hävettäväksi. Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä (tai pahimmillaan minkäänlaista keskustelua) tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää useimmiten kaoottisuus.

Psyykkisten hallintakeinojen häiriön ilmeneminen

• Ulospäinsuuntautuneesti: henkilö hermostuu helposti; tiuskii tai alkaa itkeä; hänen kanssaan on vaikea keskustella tai hän saattaa huomautella pitkään vanhoista, muiden jo unohtamista ikävistä tilanteista. Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen.

• Sisäänpäinkääntyneesti: kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan niin paljon, että se hallitsee jokapäiväistä elämää. Esim. lievät pettymykset tai jokin hieman epämiellyttävä kokemus, jollaisista muut pääsevät melko äkkiä yli, jäävätkin mieleen kuukausitolkulla ja tuntuvat ylivoimaisilta. Muiden voi olla vaikea huomata sisäänpäinkääntyneitä oireita, henkilö voi salata ne ja keskustella ihmisten kanssa normaalisti. Hänessä ei välttämättä ole näkyvää sekavuutta tai masennusta.

Miten henkilö ilmaiseekin oireitaan, hänellä on jatkuvia vaikeuksia tunteidensa kanssa. Hän kokee itsensä tai muut vääränlaiseksi, hän ei pysty nauttimaan elämästä.