after all this time I'm coming home to you

hyvää joulua ja silleen.

olin jo ehtiny toivoo et saan ehkä elämäni parhaan joululahjan tänä vuonna - mutsi ois kerranki selvänä eikä sen miesystävä sais sitä taas parkumaa ja vetämää päätää täytee menemällä lähikapakkaa naisiin. mut ei.

jouluaattona mutsilla oli shamppanjapullo jääkaapissa. ei se mitää, eihä nyt yks shamppanjapullo aaton kunniaks haittaa. mut ku käytiin veljen kanssa mummon luona ja oltii siellä pari tuntia, se oli ilmeisesti käyny vähä kapakas ottamas pohjia. oli aika huppelis nimittäi, mut koska se ei ollu nii kännis et ois käyttäytyny mitenkää ärsyttävästi, en aatellu mitää erikoist.
sit se lähti kävelylle. "kävelylle" siis. eikä tullu takas. muutaman tunnin pääst soitin isälle et tulee hakee (meil on ollu jo vuosia käytäntönä et vietän aatosta puolet kotona ja puolet sekä seuraavat pyhät isällä). oli mukavan yksinäinen aatto siis.

25. pv kävin himassa. siellähän se 200kg joulusika röhnötti sohvalla. sanoin sille ihan suoraa, et ois antanu parhaan joululahjan ikinä ku ois vaa jättäny ilmestymättä, ennenku lähin. illalla tuli sit mutsilta viestiä, et kyllä sen charitianin pitää nyt sopeutua elämää HÄNEN miehensä kanssa tai charitian muuttaa helvettiin HEIDÄN asunnostaan. sori vaan mutsi, mä en osaa sopeutua sellasen äijän kanssa, joka on jokasta vapaapäivää edeltävänä iltana kännissä ja ölisee meiän muutenki ohutseinäsen kerrostaloyksiön olohuoneessa, ihan mun huoneen vieressä ja laulaa unissaan öisin. mä en osaa sopeutua sellasen äijän kanssa, joka tuon tuosta huutaa, syöttää MUN koiralle MAKKARAA KÄDESTÄ ja sit huutaa sille kurkku suorana kun se kerjää, vittuilee mutsille ja saa sen joka toinen ilta vetämää päänsä täytee (mutsilla oli harvinaisen pitkiä selviä jaksoja sillon ku toi sika ei ollu meillä). ja sori vaan mutsi, mutta sä et saa mua ikinä ikinä IKINÄ sanomaan tota ihmistä mun isäpuoleks. sitä paitti sehän on ittekki sanonu olevansa onnellinen ku mä en oo sille mitään sukua.

ja nyt oon kotona. hra joulusika ja hänen naisystävänsä ovat saapuneet baarista. hra joulusika makaa sängyssä ja laulaa, kun naisystävä kuorsaa sammuneena teksti-tv:n edelliset keno-tulokset unohtuneena päälle puolialasti (= pelkät alushousut jalassa) sohvalla noin tunti sitten tapahtuneen riidan päätteeksi. riita sisälsi mm. hra joulusian mystisiä naisystäviä ja baarihuoria sekä hra joulusian ja hänen naisystävänsä (jota olen joskus sietämättömimmässä hyväksynnän puuskassa kutsunut äidiksi) AVIOLIITTOAIKEISTA.

voi vittu.

it tears me up inside to see you

se ottaa sen takas.

sillä tarkotan mutsia.
sillä toisella sen kaljamahasta juoppomiestä, joka laulaa unissaan, painaa lähemmäs 200 kiloo ja vittuilee koko ajan sekä mutsille että mulle. ja huutaa.

taidan mennä ulos.

face down in the dirt she said ''this doesn't hurt''

hetkeen en ole taas kirjoittanut, anteeksi siitä. en ole jaksanut, tai muistanut, tai viitsinyt.

tässä on vajaan kuukauden mittaan vähän tapahtunut asioita. päällimmäisenä ehkä se, että jätin ne nyt. ne pari kaveria, joista oon kai sivulauseessa joskus maininnut. kaks ihmistä (tai yks niitä alunperin oli), joitten kanssa oon koko yläasteen ajan pyörinyt, ja joitten seurassa musta silti aina tuntui, että niillä ois paljon hauskempaa ilman mua.

no, nyt mä olen varmistunut asiasta. ei ne edes vilkase muhun päin. juttelee yhessä, tekee kaikkea yhessä - nauraa yhessä. mä en muista koskaan nähneeni kummankaa naamalla niin aitoa naurua sillon ku mä olin vielä porukassa.
totta puhuen mä olen vähän katkera. ilman mua se ensimmäinen niistä, olkoon nyt vaik maija, ei ois koskaan tutustunu siihen toiseen, vaik mariin sitte. mä olin se joka raahas maijan väkisin mukaan, ku halusin mennä juttelemaa sille uudelle just meidän luokalle tulleelle tytölle, jonka kanssa kukaa ei välituntisin ollu.
siitä se alko. meitä ei ollu enää kaks, vaan kolme. taino en puhuis meistä, se välitunninvietto niitten kanssa oli lähinnä sitä et mä ja maija kuunnellaa musaa ja mari seisoo vieres eikä kukaa puhu toisillee mitää. hauskaa.
maija ei enää kysyny multa, missä mä olen, sillon ku en ollu koulussa. niin se aina ennen oli tehny. mut sillon ku mä olin koulussa mut mari ei, se kyllä soitteli sille ja laitto viestejä koko ajan. nii, ja sillon jos meil oli vaik valinnaisia niin, et mä ja maija oltii samas ryhmäs mut mari ei ja satuin olee pois, sillon se kyllä kyseli multaki et missä mä oon.
sit ku tuli esmes sellasia paritöitä joissa mä olin jonkun muun meidän luokkalaisen pari ja mari ja maija oli keskenään pari, niil oli tosi hauskaa yhes. mä aloin jo sillon miettiä, et oiskoha parempi jos lähtisin porukasta kokonaa.
sit tuli maijan synttärit viikonloppuna. mä en menny sinne. mut kyllä pyydettiin sivulauseessa samalla ku mariki, mut koska mulle ei kerrottu ees kellonaikaa millon tulla, aattelin etten mee. maijalta tuli kyllä viesti joskus iltapäivällä, et oonko tulossa. mä en edes vastannut, olin tallilla sillon jo.
en menny seuraavana päivänä kouluu. maija ei ollu kuullu musta mitään edellisperjantain jälkee. tiistaina tulin tunnin myöhässä.
maija ja mari jutteli siitä, mite kivaa niil oli ollu sunnuntaina ja maanantaina.
ja mä päätin etten enää ikinä häirittis niitten yhteistä aikaa. siitäkää päätöksestä en oo osannu pitää kiinni. piilovittuilen niille koulussa ja kaikkialla minkä kerkeen, haukun niitä ym. enkä ees haluis. tajuun vasta sitten, kun oon suuni jo avannut, että mitähän vittua mä taas tein.

oikeestaan siitä, että mä olen lähtenyt noitten kahen porukoista, on ollu ihan hyötyä. musta on tullu läheisempi parin muun meidän luokkalaisen ja parin rinnakkaisluokkalaisen kans, ja pystyn oikeestaa tunneillaki työskentelee melkein kaikkien meidänluokkalaisten kanssa. paitti niitten jotka haukkuu homoks, runkkariks, apinaks, ja vaikka mikskä. mut ei siitä sen enempää.

nyt lopettelen, mutsi kai heräilee. en ees tiiä onko se ollu kapakassa vai onks se vaa pillerihumalassa. vai molemmissa? just se epätietosuus on ehkä kaikkein pahin, ku näkee sen sammuneena sohvalle ja pöydällä unilääkkeitä, eikä tiiä miten paljo se on niitä taas ottanu.

onneks mulla on mun hoitohevonen. meen sitä taas kattoo jossai vaihees iltaa.

/ ainii! piti viel sanoo, et jotai hyvääki vaihteeks: mutsi pääs vihdoin eroon sen juoppomiehestä, eipä se oo ku viimeset 8 tai 9 vuotta hokenu joka toinen päivä, ettei se enää päästä sitä meille. nyt se on ollu jo pari viikkoo pois, enkä usko et se enää tulee tohon huutamaan, ölisemään kännissä ja raivoomaan. jes! :)

---


Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän minäkokemusta sävyttää voimakas häpeän tunne ja henkilö kokee itsensä vajavaiseksi, puutteelliseksi ja läpeensä hävettäväksi. Kokemukseen liittyy varsin tavallisesti itseä kohtaan tunnettua vihaa. Pettymysten sietokyky on alhainen. Käytännössä henkilön itsetunto on sairaalloisen alhainen, hän ei kestä konflikteja, kritiikkiä (tai pahimmillaan minkäänlaista keskustelua) tai hän mahdollisesti kieltää itsensä täysin ja toivoo jatkuvasti olevansa joku muu. Tilaan liittyy myös psyykkisten hallintakeinojen vaillinaisuus ja yksilön toiminnan impulsiivisuus ja joustamattomuus. Normaalisti ihminen hallitsee tunteitaan siinä määrin, että pärjää arkielämässä. Kiintymyssuhteita sävyttää useimmiten kaoottisuus.

Psyykkisten hallintakeinojen häiriön ilmeneminen

• Ulospäinsuuntautuneesti: henkilö hermostuu helposti; tiuskii tai alkaa itkeä; hänen kanssaan on vaikea keskustella tai hän saattaa huomautella pitkään vanhoista, muiden jo unohtamista ikävistä tilanteista. Hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen.

• Sisäänpäinkääntyneesti: kaikki vähäisimmätkin asiat jäävät vaivaamaan ja pelottamaan niin paljon, että se hallitsee jokapäiväistä elämää. Esim. lievät pettymykset tai jokin hieman epämiellyttävä kokemus, jollaisista muut pääsevät melko äkkiä yli, jäävätkin mieleen kuukausitolkulla ja tuntuvat ylivoimaisilta. Muiden voi olla vaikea huomata sisäänpäinkääntyneitä oireita, henkilö voi salata ne ja keskustella ihmisten kanssa normaalisti. Hänessä ei välttämättä ole näkyvää sekavuutta tai masennusta.

Miten henkilö ilmaiseekin oireitaan, hänellä on jatkuvia vaikeuksia tunteidensa kanssa. Hän kokee itsensä tai muut vääränlaiseksi, hän ei pysty nauttimaan elämästä.

I'm not coming back, there's nothing to gain

onpa taas yks maailman mahtavimpia päiviä.

eilen illal tuli vähä riehuttua. mutsil oli ollu muutaman päivän putki pääl ja meilhä ei oo koskaa hyvät välit varsinkaa sen ryyppäysten jälkee. eilen se oli kyl selvinpäi, ei siin mitää. ongelma tuli siinä, ku se oli ostanu päivän lehden kotiin ja sit kadottanu sen. no mähän siinä toki olin syypää, tossa se huuteli jumalautaa ja perkelettä ja helvettiä ja tuli karjumaa et mua varten ei tässä taloudessa osteta yhtää mitää ja et jollei se lehti ilmesty kymmenessä minuutissa hänen miehellee nii mä lennän pihalle. (tosiasiassahan mä en edes tiennyt et meil oli sen päivän lehti jossain.)
no sit mutsi löys sen lehden jostai omilta jäljiltään ja kävi viemäs sen miehellee. menin sit kysymää siltä et oiskoha anteekspyyntö mitää. no tää siihe et "no en mä sulta mitää anteeks pyydä, et oo tehny mitää miks ansaitsisit sen". ja mä sanoin et "kuitataa se sun anteekspyyntö sit sillä etten mäkää pyydä anteeks ku teen näin".

ja pam.
siin mun ja mutsin (joka istu sohval ja katto telkkaa kaikes rauhas) välil oli sellane pieni olohuoneen pöytä, jonka mä heitin ympäri siihe. = mutsin joku random ruusumaljakko paskana, tupakanpuruja ja pelilappuja ympäriinsä, lääkkeitä vähä joka paikas, mutsin sellane lääkkeenottopilli paskana ja verenpainemittari paskana. tai no en tiiä menikö noi kaikki rikki vai liiotteliks mutsi vaa. mut kuitenki.

painuin siitä sit omaa huoneeseeni ja itkin ku vesiputous. mutsi huus varmaa jotai pari tuntia sitä perkelettä ja jumalautaa ja saatanaa ja vittua ja et mä en oo ihmine enää ja et en saa tulla enää kotii ja hän soittaa poliisit ja mun pitää pakkaa tavarani. sit ne haukku mua yhessä miehensä kans ja mutsi keksi viel soittaa kaikille kavereilleenki mite mä oon raivohullu. ja koko tän ajan mä istuin huoneessani ja itkin.

mun piti käydä nukkumaa 11 mais. eipä onnistunu, en saanu unta, itkin vaa. joskus yhen aikaa yöl sit nukahin, heräilin välil yöllä itkemää, ja ku herätyskello soi vähä ennen seittemää tänä aamuna itkin taas ja olin sairaan väsyny. en ees ymmärrä mite otin eilisiltasen nii raskaasti, tätä on tapahtunu niiiiin usein ennenki.
no sit aamul iha normaalisti laitoin vaatteet päälle ja kajaalia naamaa. mut sit en jaksanukkaa, menin takas nukkuu. isä oli meillä käymässä aamulla ja tuli siin pari minuuttia vaille kaheksan kysyy et eiks sun pitäny mennä kaheksaks kouluu. mä vaan sanoin et piti, muttei kiinnosta. ja isä anto mun nukkua, lähti sit himaa.

puol yhentoist mais mutsiki tajus et oon himas enkä koulus. ei se mulle tullu valittaa mitää ku nukuin, mut huus tuol olohuonees mite lintsaan taas (mitenniin taas? ehkä joo kasiluokalla [=viime vuonna] lintsailin, mut tänä vuonna en oo lintsannu viel kertaakaa, jos oon ollu poissa nii siihe on ollu selkeet syyt) ja syytti isää. sit ku se tuli herättää mut, käski syömää enkä syöny (ei ollu nälkä, olin koko sen aamun nukkunu puolen tunnin pätkis ja heränny välillä ulisemaa) ni siitähä se meteli nous. oon kuulemma sairas ja en oo normaali ja isä on opettanu mut vihaamaa (peeäs, en vihaa muita ku itteeni, vaik mutsille esitänki et vihaan sitä, niiku kyl joskus teenki) ja et mut pitää viedä hullulaa jnejne. välil se tuli iha ystävällisesti pyytämää et tulisin syömää, mut toivotin sen sitte melkein yhtä ystävällisesti alimpaa helvettii ja jatkoin nukkumist. tän jälkee se raivos taas, sit se yritti taas pyytää mua syömää, sit se raivos, sit se pyys, sit se raivos... jne. kunnes sit tos 3 mais se alko aattelee et oon varmaa kuumees ja rupes vikisemää et hän pyys miestää tuomaa jaffaa ja et tulisit nyt syömää ja hän osti mandariinejaki (no jee..) jne.

ja sit se lähti kapakkaa. joskus neljän aikaa. ja mä itken taas ku vesiputous. sängystä jaksoin sentää nousta joku 20 min sit, enhä mä siel ookkaa maannu ku jonku 18 h putkee, satunnaisia vesipullontäyttämisreissuja lukuunottamatta.

en sit tiiä miten tosissaa se oli ku se puhu et nuoriso-osastol ois yks paikka vapaana (se toinen äijä jota se nussii on kai joku psykiatrian erikoislääkäri ja tietää näist jutuist) ja et se kattoo viel tän päivän ja sit pitää alkaa tehä jotai. mulle se on enää yks paskan hailee. en oo jaksanu koko päivänä välittää mistää, oon vaa itkeny ja nukkunu ja datannu. on niin vitun yksinäine olo.
ja musta tuntuu oikeesti ihan hirveeltä, siltä etten oo ansainnu elää täällä, siltä et ois paljo parempi jos mua ei ois olemas. ois ihan saatanan paskan hailee jos joku ampuis tosta ikkunasta läpi mua päähän tai jos istuisin täs samal tuolil loppuelämäni tai jos meen huomen kouluu ja palautan ruotsinkokeen tyhjänä ruottinmaikalle ku en oo jaksanu lukee tänää. tai ihan yks hailee menisinkö nyt ulos kiertämää ympyrää kaupungille tai murtautuisinko viinakauppaa tai lähtisinkö kävelee sellaset 10 km tallille ja yöpysin siel.

en tiiä, kukaa tuskin ees tajus tästä mitää, en osaa aatella taas järkevästi.

taidan mennä nukkumaa. tai sit en. en tiiä.

in blood I sign my name and seal the midnight with a tear

ahdistaa.
mutsi ei oo ees kännissä, kapakassa kylläki, mut ei kännis. silti on vaa nii paha olla. väsyny kaikkeen, itkettää.

tää on näitä päiviä ku tuntee, ei vaan tietää, ettei kukaan välitä. mä tiedän et tää kuulostaa aivan turhalta angstilta, mut luulenpa, et jos en enää huomenna heräiskää ni ei kovin moni välittäis.
oon yks niitä harvoja ihmisiä, joille ei oo kukaan koskaan sanonu "rakastan sua". tai ees "tykkään susta". tai mitään tollasta. ainii paitti kyl mutsi sano mun rippijuhlissa mua rakkaaks lapseks, kännissä siis. oisin varmaa pari viikkoo putkee tosi onnelline jos joku joskus sanois noin tosissaan.

joo ja koulu menee taas perseellee. oon varmaa joskus maininnu, et mul on koulus kaks kaverii joitten kans pyörin aina kolmisin välitunneil. nojoo se on osittai valetta, me ei olla kavereita, hyvänpäiväntuttuja vaa. meiän välitunninvietto on sitä et kaks lukee kirjaa ja yks (mä) kuuntelee musiikkia eikä kukaa sano mitää. joskus joku (yleensä mä) yrittää luoda jotai kontaktia mut kukaa ei ikinä vastaa siihe.
oisha mul tää yks kaveri joka väittää välittävänsä. en sit tiiä onko se niinkää tosissaa. maanantaina en menny koulus syömää mut nää kaks kaveria meni jollon tää kolmas kaveri oli mun kanssa, kunnes paikalle tuli pari hauskempaa tyyppiä. tiesin etten oo tervetullu siihe porukkaa ja lähin menee.

If you fall I'll catch
If you love I'll love, and so it goes, my dear
Don't be scared, you'll be safe
This I swear, if you only love me

I am the Playwriter and you are my Crown
make me cry for your love like you've done many times
so I know I can't write these storylines without you
Lady Pain, make me stronger
can't we be together without them forever?
© sonata arctica

and I'd wish the sun would never come

ois kiva saada yks vapaapäivä.

oon ollu koko viikon liikkeel taas. koulua ma-pe, tallille kaikkina näinä päivinä, kuten myös huomenna ja ylihuomenna. koht pitäs lähtee ratsastaa, ei oikee inspirois lähtee ajaa sateessa vaan siks et sais istuu tunnin hevosen selässä ja leikkiä et osaa jotain. mut koska hoitohevone on pakko liikuttaa ni pakko mennä tunnillekki tänää.

tänää piti mennä isällekki, mut laitoin sille viestin et tuun huomenna. olkoon mutsi vaik kuin mones kapakas, mä haluun joskus viettää aikaa kotona. vaik tiiän kyl et tuun katumaa päätöstäni sit ku se tulee kännissä kotii ja alkaa tappelee miehensä kans.

en tiiä miks, mut jostain syystä väsyttää ja itkettää ihan hitosti. tekis vaa mieli mennä nukkuu, mut ei voi ku koht pakko lähtee. toivon mukaa en sit nukahda rattii, tai tankoo ku mopost on kyse, miten sen nyt kukin tahtoo ilmasta.
hitto et tekis mieli vetää kädet moottorisahal poikki taas. todennäkösesti ois taas ranteet auki (lol) ellei siitä jäis jälkiä. helvetti.
mullaki ongelmat. "yhyy en voi viillellä ku se näkyy." jes.

ainii! aloinki täs miettii et mitä hittoo tulin tänne selittää ku ei mul loppuelopuks oo mitää uutta ja järkevää sanottavaa.
ois ens vuonna lukion alotus, mut en tiiä mitä teen sen kans. haaveena ois joskus valmistuu eläinlääkäriks ja siihenhä tarvii lukiopohjan. ihan liiottelematta voin sanoo et mun todistuksel pääsisin ihan mihin kouluun haluaisin, ei se siitä ei oo kiinni. vaan rahasta. lukiokirjatha tunnetusti maksaa omaisuuksia vaikka osan saiski käytettynä. mulla vaan ei oo nii paljo rahaa. töitä mul ei oo oikee aikaa tehä (ja tuskin niitä mistää saisinkaa), opintotukia ei myönnetä ennenku täytän 17. ja tuskin mitää muitakaa tukia. luulen et jos sellasta hakisin ni sossun tädit ilmottas et mutsilla on nii isot tulot ettei me mitää tukia tarvita. harmi vaa et sil on muitaki kohteita mihi laittaa ne rahansa, niiku viina, pelit ja tupakka. mitä mä lukiolla teen ku vanhemmat sisaruksetkaa ei oo sitä käyny. eihä munkaa tarvi. vaikka mun unelmat onki jossai muualla ku rakennustyömaalla pätkätöissä.

... mutjoo eipä mul silti ollu mitää järkevää sanottavaa. todennäkösesti mun teksti on nii sekavaa ettei kukaa saa taas mitää selvää.

I'd do anything for a smile

usein näkee tyyliin jollain nettifoorumeilla mite 12-13-vuotiaat lapsoset valittaa siitä ku niitten mutsi puuttuu liikaa lastensa elämään. ei saa mennä poikaystävän (lol) luo yöks. ei saa valvoo myöhään. pitää soittaa kotiin jos lähtee suoraan koulusta jonnekki. sit ku näille sanoo et se on vaa sitä et ne välittää nii ne sanoo et vois välittää vähemmän.

mä oon aina vihannu tämmösiä "älä valita et on pahaa ruokaa, oo onnelline et sul ees on sitä ku tuol afrikas ei oo"-tyyppisiä lausahduksia, mut jotenki tää on sellane asia mistä mä oon eri mieltä. olkaa ihmiset tyytyväisiä ku teil on mutsi joka välittää.

ihan oikeesti. antasin melkein mitä vaan jos mutsi joskus koulun jälkeen kysyis et millane sun päivä oli tai et mitä meinaat tehä koulun jälkee. jos se joskus sanois ku lähen tallille et älä oo liian myöhään tai aja varovasti. jos se joskus sanois jotain muuta ku vie koira ulos tai älä paisko niitä ovia tai mee isälle viikonlopuks tai siivoo suus tai et jääkaapis on ruokaa. muutama vuos sitte ku mun toinen kilpikonna katos mystisesti meiän asuntoon eikä sitä löydetty ja mä väänsin itkua sen takii, mutsi kyl etti sitä konnaa kans. mut se etti sitä siks ettei ruumis jäis haisemaa minnekkää. se teki aiva helvetin kipeetä ku ite kaivelee silmät sumeina sohvien alta et näkyykö sitä rakasta lemmikkiä siel vai ei ja toine raivoo vieressä mite hänen asunnossaa mätänee kilpikonna. (btw se kilpikonna kyl löyty sit loppujen lopuks, vielä on hengissä.)

joskus seiskal ku jouduin käymää koulukuraattoril se kysy kaikkee mun mutsista, tietenki annoin sille sen kuvan et meidän perhe on iha normaali kiiltokuvaperhe. sit tuliki miettimistä ku se kysy et mitäs kaikkee me tehää yhes. en muista millo tämmöst ois tapahtunu, meidän "perhe" ei ees syö yhessä. viimeks taidettii tehä jotai ku olin 5-6v ja se heitti mut päiväkotii/eskarii ja haki pois. eiku kyl me taidettii käydä yhes kirpparil joskus ku olin 8v mut meille tuli jotai riitaa siel ja sit ei tehtykkää mitää yhes. oon mä sen kaa pari kertaa kaupas käyny, ihan siks et se sais ostokset himaa asti, ei muuta. nyt alan olee jo vähä liian vanhaki tekee mutsin kaa mitää, kai. en tiiä. ois vaa kiva jos ois jotai mitä muistella.

mutsi ei ees allekirjota mun kokeita, mitää koulun lappuja tai mitää muutakaa. todistuksen se allekirjottaa, muita se ei ees nää. se on pari kertaa alkanu raivoomaa siitä ku aina pitää olla ettimäs kynää joittenki turhanpäivästen lappujen takii jote oon todennu et allekirjotan ne sit ite. ei oo ees mitää syytä miks näyttäsin sille mitää, vanhempainiltoihi se ei mee (koska ei jaksa, pari kertaa se on jopa luvannu mennä sellasee mut onki sit jääny kotii kattoo telkkaa) eikä kokeitten perää kysele. siinä se.

mutjoo. päivän angstit tais olla tässä. charitian menee kattoo simpsoneita, omasta telkastaan tietty. mutsi kattoo olohuoneessa omastaan rakkaan miehensä kanssa.

only in my dreams

Mutsi tuli kotiin miehensä kanssa.
Ölisee jotain kännissä ja mies huutaa "THURPHA KHIINNI", "JHUUU-U", "ANNA OLLA NY JO". Ei noi muuten mut sillä on noissa aivan erityinen painotus, sen kuulemine alkaa itkettää vaikken se ookkaan mä jolle noita sanotaa. Sen äänessä on jotai sellasta mikä saa helposti itkemää.
Mutsi huutaa mua syömää ja käy ovella viiden minuutin välein. "ONKSH SHULLA NHÄLKHÄ?" Nii, tuu charitian syömään tuu. Tuu syömään niin maailma muuttuu paremmaks. Tuu syömään niin äiti muuttuu selväpäiseks. Tuu syömään ja tukehdu ruokaas.

Kohta lähen isälle, en vielä, munhan pitäs olla tunnilla. Ei mua muutenkaa kiinnostas lähtee isälle. Sillä on liian tarkka kuulo ja ohuet seinät eikä mulla oo omaa huonetta, se kuulee jos itken, toisin ku kotona. Kotona voin valua ku Niagaran putous eikä kukaa kuule. Isällä mun täytyy vaan niellä itkuni ja leikkiä ilosta, se sattuu.

Taas. "JUUU-U". Vihaan tota ääntä niin yli kaiken. "ANNA OLLA JO, EN TIIÄ, OLE HILJAA, ANNA OLLA JO PERKELE, JUU-U, ANNA OLLA JO. OLE HILJAA. OLEKSÄ HILJAA? OLEKSÄ HILJAA? MÄ EN KUUNTELE TOTA ENÄÄ. JUU-U!"

Tähän väliin vois sopii joku charitianin hengentuotos ja angstinen runo, mut en jaksa ajatella. En osaa ajatella, muutaku tota ölinää mikä kuuluu seinän takaa, viritettyjen mopojen ääntä ulkoa kadulta, fruittareille huutelevia humalaisia teinipissiksiä, mäkkärin luukulla horjuvia spurguja.

Jossain huutaa ambulanssi. Tulispa se hakemaa mut pois, vaikka oikeestaan mä tiedän ettei se tule. Sireeni huutaa ähäkuttia ja ajaa meidän ikkunan alta elvyttämää jotai sydänkohtaukseen kuolevaa mummoa. Sireeni oottaa kunnon syytä tulla hakemaa mut, oottaa et mut kannetaa ruumispussissa sisää ja viedää valot sammuksissa pois.

Mä yritän olla antamatta sille sitä iloa, toistaseks.

Toi kello muuten valehtelee. Se on nyt 19:02.

it's only over when we pull the trigger

Tänään ois ollut ratsastustunti, en mennyt. Kävin kyllä tallilla, mut vitutti ja otti hattuun niin saatanasti, et loppujenlopuks lähin itkien pois. Nyt sit istun kotona yksin, märisen ja palelen ja kuuntelen musiikkia koneella. Illalla pitäis isällekin lähteä. (Käytäntö on meillä se, että pistetään kakara isälle viikonlopuksi jotta mutsi saa vetää päänsä täyteen viinaa vaikka joka päivä, riidellä oman miehensä kanssa ja sitten huoria kaikkien muitten kylän äijien kanssa. Vaikka eipä silti, jos satun kotona oleen viikonlopun niin ryyppää se silti, riitelee ja makaa kaikkien kanssa. Kahta ensimmäistä tekee myös viikolla. Niin myös tänään: kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä. Tai siis kun charitian on poissa mutsi hyppii kapakassa miehensä kanssa.)

Hitto, että ketuttaa. Tää on niitä päiviä taas kun tekis mieli kokeilla onko asvaltti kovaa jos hyppää viiskerroksisen talon katolta alas tai kestääkö pyykkinaru jos ripustautuu siihen kaulasta roikkumaa tai miltä tuntuu vetää purkillinen mutsin miehen verenpainelääkkeitä kerralla. Mut ei mulla oo rohkeutta siihenkään. Mä vaan olen, istun, märehdin ja oon säälittävä paska joka ei saa ees itteltää henkeä vietyä.
Lasinpaloja ois vielä tallessa, mut niihin en koske. Päätin joskus viime kesänä, etten enää ikinä viiltele, lähinnä siks et jo puol vuotta vanhoista haavoista jäi ihan kivat arvet jotka sitte herätti vähän huomiota kun pari ihmistä sattu ne rippileirillä näkemää. Jos joskus satun tarttumaa niihi uudestaa nii vetäisin kyl samantie valtimotki poikki, eipähä jäis arvet mietityttään.

Kouluki alkaa maanantaina, ei ihan tunnu siltä et jaksasin mennä sinne, mut pakko se kai on. Lintsasin muutenki liikaa viime vuonna eikä mul nyt oo ees angstin lisäks mitää kunnon syytä jäädä pois. Toisin ku edellisvuonna, pyrin lintsatessani välttämää mm. liikuntatunteja, musiikin tunteja, kuvistunteja ja fysiikan tunteja. Kolmessa jälkimmäisessä oon oikeestaan ihan hyvä, mut sanotaanko näin et huonon työskentely-ympäristön takia en halunnu mennä niille tunneille. Meidän luokka on niin mukava. ♥

Eiköhän tässä nyt kaikki tänää, en tiiä tuliko tästä nyt pitkä vai lyhyt ku kirjotin vähä mitä sattuu. Aivan sama. Nothing matters anymore.

teiniangstin ensimmäinen.

keskiviikkoilta, syysloma eikä mitään tekemistä. illan ratoks päätin sit perustaa ihan ikioman blogin jonne voin kerätä anonyymina angstaustani. en oikeen tiedä mitä tarkotusta varten, ehkä siks et voisin kirjottaa jonnekin ihan mitä tykkään ilman et kukaan tietää kuka oikeesti oon, ehkä varottavana esimerkkinä munlaisista ihmisistä. en tiedä. voisinpa vaikka alottaa kertomalla vähän tilanteesta josta lähdetään. muutan vähän tarinaani, en merkittävissä määrin, vaan pieniä yksityiskohtia jottei mua tunnistettais.

asun siis keski-suomessa äitini ja hänen miesystävänsä kanssa. vanhemmat eronneet, miesystävä ei ole mulle mitään sukua. molemmat about viiskymppisiä, äiti työkyvytön (pilannut terveytensä tupakalla ja viinalla), mies käy töissä ja itse käyn peruskoulun päättöluokkaa.
mainitsinkin jo äidin pilanneen terveytensä tupakalla ja viinalla. kyllä se tupakoi ja juo vieläkin. toi tupakointi ei mua niinkään häiritse, mutta se määrä minkä se kittaa kurkusta alas häiritsee. aina ei silläkään rahat riitä juomiseen ja sillon se ottaa näitä tekstiviestilainoja (tiedättehän, "lainaa helposti 20€ ja maksa 200€ takaisin") josta johtuen se on aikamoisessa velkakierteessä ja melkeinpä täysin riippuvainen miehekkeestään, koska hän on ainoa, joka tuo sossun lisäks rahaa taloon.

kun äiti tulee kännissä kotiin, mä en aina kestä. kestän sillon kun se pysyy poissa mun huoneesta ja riehuu kännissä itekseen lähinnä itkemällä itteni kuiviin, mut jos se tulee mun lähelle saatan olla väkivaltanen. ja jos lyön sitä itken vaan lisää ja hakkaan samantien itteniki (mitä mutsi ei siis tiedä, luulee vaan et hakkaan sitä kun se on hauskaa). sanomattaki lienee siis selvää et mutsi aika pitkälle vihaa tytärtään.

mutsin miesystävä joo. se on vielä juopompi ku mutsi, ja jos se on ryyppäämässä nii aivan varmasti mutsi menee perässä. uskosin et jos sitä miestä ei ois olemas mutsi jois paljo vähemmä. ja ihan totta, vaikka se käy töissä, herää työpäivän aamuna 4-5 välillä, se saattaa juoda edellisenä iltana eikä se tee sille mitää. lähtee vaan töihin niiku kunnon kansalaiset ja kotimatkalla poikkee kuppilaan.

entäs mä itse? mä itken melkein joka ilta mutsin saapuessa kotiin humalassa, oikeestaan on aika harvinaista etten itkis. yleensä hukutan päivisin kaiken töihin (siinä syy miks käyn tallilla) mut iltasin ku käy nukkumaa on taas aikaa ajatella ja angstata. melkeen toivosin et oisin joka ilta niin väsyny et ku tuun kotiin vaan nukahdan, ilman et ehin ajattelemaa yhtää mitää.

ystäviä mulla ei oikeestaan oo, tarkkaan ottaen en tiiä miks. johtuisko siitä et oon aika ujo ja hiljanen, tykkään auttaa ihmisiä ja siitä syystä mulla on vähän perseennuolijan maine (vaikka mun tarkotus on tosiaan vaan auttaa), angstaan liikaa, tai ihan vaan siitä et oon liian huono ihminen saamaan ystäviä. en oo (enää varsinaisesti) koulukiusattu, mut yksinäinen kyl. koulusta löytyy pari kaveria joitten seurassa voin olla välituntisin mutten koulun jälkeen, ja koulussakin tuntuu et niillä ois paljon kivempi olla jos en roikkuis niitten perässä.
tallilla oon tuntenu olevani vähän syrjitty, hyväkskäytetty, alistettu, selkäänpuukotettu. sieltä en kumminkaan haluu lähtee koska tallilla on myös hoitohevonen, josta en haluu missään tapauksessa luopua.

mutta joo, tässä kaikki tänään. hyvää yötä vaan.