teiniangstin ensimmäinen.

keskiviikkoilta, syysloma eikä mitään tekemistä. illan ratoks päätin sit perustaa ihan ikioman blogin jonne voin kerätä anonyymina angstaustani. en oikeen tiedä mitä tarkotusta varten, ehkä siks et voisin kirjottaa jonnekin ihan mitä tykkään ilman et kukaan tietää kuka oikeesti oon, ehkä varottavana esimerkkinä munlaisista ihmisistä. en tiedä. voisinpa vaikka alottaa kertomalla vähän tilanteesta josta lähdetään. muutan vähän tarinaani, en merkittävissä määrin, vaan pieniä yksityiskohtia jottei mua tunnistettais.

asun siis keski-suomessa äitini ja hänen miesystävänsä kanssa. vanhemmat eronneet, miesystävä ei ole mulle mitään sukua. molemmat about viiskymppisiä, äiti työkyvytön (pilannut terveytensä tupakalla ja viinalla), mies käy töissä ja itse käyn peruskoulun päättöluokkaa.
mainitsinkin jo äidin pilanneen terveytensä tupakalla ja viinalla. kyllä se tupakoi ja juo vieläkin. toi tupakointi ei mua niinkään häiritse, mutta se määrä minkä se kittaa kurkusta alas häiritsee. aina ei silläkään rahat riitä juomiseen ja sillon se ottaa näitä tekstiviestilainoja (tiedättehän, "lainaa helposti 20€ ja maksa 200€ takaisin") josta johtuen se on aikamoisessa velkakierteessä ja melkeinpä täysin riippuvainen miehekkeestään, koska hän on ainoa, joka tuo sossun lisäks rahaa taloon.

kun äiti tulee kännissä kotiin, mä en aina kestä. kestän sillon kun se pysyy poissa mun huoneesta ja riehuu kännissä itekseen lähinnä itkemällä itteni kuiviin, mut jos se tulee mun lähelle saatan olla väkivaltanen. ja jos lyön sitä itken vaan lisää ja hakkaan samantien itteniki (mitä mutsi ei siis tiedä, luulee vaan et hakkaan sitä kun se on hauskaa). sanomattaki lienee siis selvää et mutsi aika pitkälle vihaa tytärtään.

mutsin miesystävä joo. se on vielä juopompi ku mutsi, ja jos se on ryyppäämässä nii aivan varmasti mutsi menee perässä. uskosin et jos sitä miestä ei ois olemas mutsi jois paljo vähemmä. ja ihan totta, vaikka se käy töissä, herää työpäivän aamuna 4-5 välillä, se saattaa juoda edellisenä iltana eikä se tee sille mitää. lähtee vaan töihin niiku kunnon kansalaiset ja kotimatkalla poikkee kuppilaan.

entäs mä itse? mä itken melkein joka ilta mutsin saapuessa kotiin humalassa, oikeestaan on aika harvinaista etten itkis. yleensä hukutan päivisin kaiken töihin (siinä syy miks käyn tallilla) mut iltasin ku käy nukkumaa on taas aikaa ajatella ja angstata. melkeen toivosin et oisin joka ilta niin väsyny et ku tuun kotiin vaan nukahdan, ilman et ehin ajattelemaa yhtää mitää.

ystäviä mulla ei oikeestaan oo, tarkkaan ottaen en tiiä miks. johtuisko siitä et oon aika ujo ja hiljanen, tykkään auttaa ihmisiä ja siitä syystä mulla on vähän perseennuolijan maine (vaikka mun tarkotus on tosiaan vaan auttaa), angstaan liikaa, tai ihan vaan siitä et oon liian huono ihminen saamaan ystäviä. en oo (enää varsinaisesti) koulukiusattu, mut yksinäinen kyl. koulusta löytyy pari kaveria joitten seurassa voin olla välituntisin mutten koulun jälkeen, ja koulussakin tuntuu et niillä ois paljon kivempi olla jos en roikkuis niitten perässä.
tallilla oon tuntenu olevani vähän syrjitty, hyväkskäytetty, alistettu, selkäänpuukotettu. sieltä en kumminkaan haluu lähtee koska tallilla on myös hoitohevonen, josta en haluu missään tapauksessa luopua.

mutta joo, tässä kaikki tänään. hyvää yötä vaan.