a slip of the knife or a twist in the chest

Mä olen niin väsynyt.
En mennyt maanantaina kouluun, ku tosiaan nukuin kolme ja puoli tuntia, ja kouluun meno tuntui muutenkin ylivoimaiselta. Jäin siis suosiolla kotiin. Tiistaina en mennyt myöskään kouluun, koska se vaikutti taas mission impossiblelta, mut kotiin en voinu jäädä - sen sijaan kävelin kahdeksan kilometrin matkan tallille. Laskin siellä vesiä hevosille ja auttelin tallityöntekijää, jolta sain sitten iltapäivällä kyydin kotiin.
Keskiviikkoaamu oli kanssa helvettiä. Melkein itkin aamulla, ku tajusin, että on pakko mennä kouluun (saksan valtakunnallinen koe + kolmesta peräkkäisestä poissaolosta tulee selvittää kirjallinen selvitys luokanvalvojalle). Menin sinne sit kuitenkin, mut koulupäivä olikin koulun vihkiäisten johdosta tavallista lyhyempi ja pääsin jo ennen kahtatoista. Oli aika mahtavaa!
Tänään oisin ollu aivan kypsä lähtemään ekan tunnin jälkeen, mut en voinut, kun toisella tunnilla oli kemian koe. Sekin siirtyi sitten tunnilla eteenpäin (kemian kaksoistunti), joten olin vielä kolmannen tunnin. Seuraavaksi olikin sitten kuvista, joten päätin kestää neljännenkin tunnin. Viidennellä tunnilla oli konsertti, jota mentiin katsomaan. Ja niin vain kamppailin ne kaikki seitsemän tuntia, tappelin itseni kanssa, ja se "et voi olla enempää poissa sulla on jo tarpeeksi poissaoloja"-puoli voitti.
Huomenna en luultavasti mene kouluun. Käytän tekosyynä sitä, että pitää käydä siellä psykiatrisella huomenna. Se on kyllä totta, mutta kun se aika on vasta klo 11.30 ja kestää noin tunnin ja polille on koululta matkaa alle kilometri, niin ehtisin kyllä ihan hyvin mennä kouluun ennen ja jälkeen tuon, mutta en taida jaksaa. Anteeksi vain.

Lauantaina on sitten kouluratsastuskisat, joihin mä jonkin selittämättömän "luulen osaavani ratsastaa"-kohtauksen seurauksena osallistuin, kun ratsastuksenopettaja ehdotti. Harmi vaan, että kisoista tuskin tulee mitään. Tänään harjoittelin rataa ja aivan perseelleen meni, kun yritetään laukata ympyrällä oikeaan kierrokseen, suistutaan väkisinkin ulkolapa edellä vasemmalle ja tämmöstä ihme pohkeenväistömäistä koikkelehtimista jatkuu kunnes tulee aita vastaan... Noh, olen ottanut selvää mikä on asiallinen tapa keskeyttää suoritus, joten pitäisi kai ajatella että menköön huonosti jos on mennäkseen. Mä en vaan osaa. Tänäänkin rataharjoittelun päätteeks lähdin kentältä itku kurkussa.

Musta on tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että mä olen jo nähnyt kaiken. Mulla ei ole mitään annettavaa tälle elämälle eikä sillä mulle. Asiat ei tule koskaan muuttumaan, joten miksi jatkaa, kun joutuu joka tapauksessa vain kärsimään? Miksi en osaa auttaa itseäni pois täältä, kun toivon kuitenki joka hetki, että eteen hyppää psykopaatti joka on päättänyt ampua ensimmäisen vastaantulijan? Miksi mä olen tämmöinen luuseri, joka pelkää tehdä sen, mitä on jo kauan toivonut tapahtuvan?

Mä en tiedä.
Enkä mä aio tehdä mitään. Mä en pysty. Enkä jaksa. Kompuroin vain jotenkin eteenpäin päivästä toiseen ja samalla olen säälittävä paska.

P.S. Matikan molemmista (valtakunnallinen ja tavallinen) kokeista tuli muuten huonommat numerot ikinä. Jouduin miettimään pystynkö edes kirjottamaan sitä tänne, mutta kai mä voin - 7½. Molemmista. Seitsemän puoli. SEITSEMÄN PUOLI.
Seitsemän puoli on keskiverto. Mä en ole keskiverto. Mä en saa olla keskiverto. Mä en jumalauta soikoon voi olla keskiverto! Kuka käski olla lukematta tarpeeks, laittaa lukemisen puutteen muka-ahdistuksen ja muka-väsymyksen piikkiin, kuka käski vaan selata kirjaa parina iltana ja luulla että osaa?
Minä käskin. Minä jolla oli vielä kasin syksyllä kymppi matikassa.
Myönnettäköön, että kyllä jotkut muutkin kympin oppilaat sai vähän tavallista huonompia numeroita (kuten 7+), MUTTA SILTI.
Tiedä sitten osaanko antaa itelleni koskaan anteeks, luultavasti muistan elämäni loppuun asti sen yhdeksännen luokan viimesen matikankokeen jossa olin keskiverto.
Saamaton paska. Laiska. Tyhmä.

I'm the nightmare coming true

Mun painajaiset on jotenki lisääntyny viime aikoina. Taisin jokin aika sitten kertoa siitä unesta, jossa sain nelosen äidinkielestä, koska kurssi meni yhden työn takia niin huonosti? Se toistui vielä, hiukan eri tavalla, mutta samalla sisällöllä.

Tänä yönä mä näin taas painajaista. Mun piti sen jälkeen laittaa valot päälle, varmistaa, että mun ääni toimii ja tsekata, että mutsi oli vielä viereisessä huoneessa. Sen jälkeen yritin lukea ja järsiä korppuja, että saisin sen unen mielestä. Mutta mä en onnistunut siinä, joten tulin tänne purkamaan sitä. Mun on saatava vuodattaa tää jonnekin.

Se uni oli aika todentuntunen, koska se alkoi siitä paikasta, missä nukahdettuani olin ollut - omasta sängystäni. Mä istuin sängyllä ja mulla oli edessä tietokone (läppäri siis). Huoneessa oli ihan pimeetä, ja musta tuntui, että mä en ollut huoneessa yksin, vaan joku tosi paha oli mun seurana. Kurkin läppärin taakse ja ympärilleni, mutta musta tuntui, että se joku paha ja ahdistava osasi väistää mun katsetta. Mä päätin sytyttää valot, jotta se paha menisi pois, ja naksautin yövalon päälle.
Sitä mä en muista, toimiko se katkaisija yksinkertaisesti ollenkaan vai eikö se valo vaan jotenkin valaissut, mutta pimeää oli joka tapauksessa. Ja se pimeys vaan syveni, tuntui etten näe mitään, ja korvissa jotenkin kohisi.
Mä nousin ylös ja lähdin vaeltamaan ovelle, huutaen samalla äitiä, joka nukkuu viereisessä huoneessa ihan oikeastikin. (Käytin siis tosiaan nimitystä "äiti", mikä on vähän hassua, koska en muista vuosiin käyttäneeni muuta sanaa kuin "mutsi".) Mun ääni oli kuitenkin jollain tapaa kateissa, en saanut aikaan kovaa ääntä. Kännykkä mulla oli kädessä, joten soitin mutsille edelleen yrittäen huutaa.
Mutsi sitten kuuli mun äänen ja sanoi mulle mun huoneen suljetun oven läpi jotain. Mä en muista mitä se oli, ei mitään tärkeetä millään erikoisella äänensävyllä. Se kuitenkin osoitti mulle, että mutsi kuuli mun huudot, mutta se ei tullut. Ei edes avannut ovea. Mä yritin jatkaa sen huutamista, mutta se ei tehonnut.

Siinä vaiheessa mä onneksi heräsin. Enkä mä voinut muutaku itkeä. Tarkastin, että valot toimii, että ääni on tallessa ja että mutsi on edelleen kotona, mutta en mä siitä rauhoittunut. Enkä mä oo rauhottunu vieläkään, en haluais nukkua koko yönä. Aamulla tosin pitäisi olla kahdeksalta koulussa, mutta mielummin nukahdan sinne ku näen samaa painajaista uudestaan.

P.S. Vappuna oli muuten ihan kivaa, olin siis tosiaan mun kaverin luona yötä. Välillä tuli aika ahdistaviakin hetkiä, kun musta tuntui, että olin ylimääräinen.. Mutta siis pääosin kiva viikonloppu, voisin haluta sinne uudestaankin. :)