Tänään tuli soitto klinikalta. Kertoivat, että isä oli käynyt ja ollut vähän huolissaan. Syynä oli eilinen yhteydenpito yhden tällä hetkellä osastolla olevan kaverin kanssa. Tai ei varsinaisesti yhteydenpito, vaan se, mitä sille kirjoitin.Mä olin kertonut, että meinasin tappaa itteni viikonloppuna. Kaveri sitten huolestui ja soitti äidilleen, joka soitti isälle. Ja isä sitten tosiaan oli tänään kävellyt klinikan ovesta sisään ja ilmaissut huolensa siitä, että mä tekisin itsemurhan.
Klinikalta siis tosiaan soitti joku mulle ennestään tuntematon hoitaja, sanoi että mun nimi on kyllä hoitajien palavereista tuttu ja että myös mun "oma" hoitaja oli ollut vähän huolissaan kuulemma. Kyseli vähän siitä mun viestistä, kerroin totuudenmukasesti et pelkään etten pysty enää hallitsemaan itseäni kunnolla, ja se käski mua menemään terveyskeskukseen jos tuntuu siltä et haluan tappaa itteni (mikä tuntuu edelleen mun mielestä äärettömän tyhmältä). Se sanoi myös soittavansa mulle viikon päästä uudelleen, kun varsinainen hoitaja on lomalla ensi viikon. Ja multa myös kysyttiin, pystynkö lupaamaan etten tapa itseäni, vastasin myöntävästi. Enkä tiedä onko se totta vai ei.
En oo ollenkaan vihainen sille kaverille, oikeinhan se käytännössä teki, ja jos asiat olisivat olleet toisinpäin olisin luultavasti tehnyt itsekin samoin. Nyt vaan tuntuu vielä entistäkin vaikeammalta nähdä isää tai mennä sinne viikonloppuna. Miksi mä en vaan voi olla kotona?
*
En oo kiivennyt hevosen selkään melkein viikkoon. En kisojen jälkeen. Tuntuu siltä etten osaa kuitenkaan, turha yrittää kun kaikki menee pieleen kuitenkin. "Hyvä hevonen menee vaan pilalle", tiedän että se on sairas ajatus, mutta silti osa musta vakuuttaa koko ajan, että se on vain faktaa.
Yritän tässä päättää, lähetänkö ratsastuksenopettajalle viestin etten huomenna tule tunnille vai yritänkö vääntää jotain kokonaisen tunnin.
Huomenna olisi myös yhteiskuntaopin koe, en ole lukenut yhtään, mikä ei oo ollenkaan mun tapaista. Entistä huonommat numerot, here I come! Aika ironista, etten ennen koetta jaksa lukea, ja kun saan siitä huonon numeron revin jalan verille ja itken silmät turvoksiin.
Tässäpä tämä roska tänään, onneksenne jälleen lyhyt.
P.S: Soveltuvuustesti meni ihan hyvin. Satunnaista ahdistusta ja ihmispelkoa lukuunottamatta, sekä kahden tutun näkemistä.
2 kommenttia:
mä tahtoisin osata kommentoida tähän jotain asiallista ja lohduttavaa, mutta en mä osaa.
Älä tapa itseäs. Ihan tosi. :---(
Hyvä sentään että se pääsykoe meni hyvin, toivottavasti pääset sinne kouluun. :--)
musta on outoa, tiedätkö, että pelkäät hajottavasi hevosen... uskon, että tolla sun herkkyydellä niin ei varmasti käy. ja jos ratsastat opettajan silmän alla niin ei varmasti käy... tuolla oudolla tarkotin sitä että jotku ratsastaa ku mielettömät ja oikeesti pilaa hevosensa, menee jotenkin ihan ristiin... anteeksi, en osaa ilmaista itseäni niin kuin haluaisin. tunnen itseni "kolmisormiseksi" kirjoitustaitosi rinnalla :)!!
Lähetä kommentti