torstai 16. huhtikuuta 2009

it's better to burn out than to fade away


|| MITEN VOI OLLA että kun nimenomaan TÄSTÄ tekstistä muokkaan jotain, aina sama kohta katoaa?!???! Ei edes vähän turhauta, no nyt saatte lukea vajaata tekstiä ja angstaamiseni epäonnistumisesta ja yseistä jää lukematta jos ette ehtineet sitä lukea. :( ||

Voisin vaikka päästää tähän muutaman rivin kirosanoja ja manata itteni alimpaan helvettiin siinä sivussa, mutta aattelin säästää niitä paria lukijaa, jotka tätäkin angstia jaksavat seurata.

Mä tosiaan tänään lintsasin koulusta neljä tuntia. Kaiken lisäksi nää vikat neljä tuntia oli mun lempiaineita ja sellaisia, joilta en haluais olla poissa, kun niissä jää niin helposti jälkeen.
Se syykin miksi lähdin koulusta kesken oli niin mitättömän ja naurettavan pieni, ettei mitään rajaa, inhoan itteäni joka kerta kun ajattelen sitä. Mulla oli tänään tosiaan koulukuraattorille aika, menin sinne ihan normaalisti. Olin vakaasti päättäny että sillä kertaa en itke, kyselipä se miten vaikeista asioista tahansa kotona tai koulussa. Mä en kuitenkaan pystyny pitämään siitä päätöksestä kiinni, niin että tunteet oli aika pinnassa kun sieltä tulin.

Katselin siinä sitten kelloa ja totesin, että ehdin vielä vartiksi kemiantunnille. Meninkin sinne ja koputin luokan oveen. Ei vastausta. Kurkkasin siinä oven vieressä olevasta pienestä lasista ja huomasin ettei maikka ollut kai ollenkaan luokassa, mutta muu luokka oli. Ne ei vaan viitsineet avata mulle ovea. Ei sun tarvi tulla tänne. Painu helvettiin. Hirtä ittes. Pari sekuntia mä mietin mitä teen, sitten oli pakko mennä vessaan ja vaan itkeä. Ja sieltä lähdin suoraan ulos, ulkoa tulin kotiin heti kun kello oli sen verran että koulun päättyminen ois jotenkin uskottavaa.

Mä en voi selvitä tästä ihan helpolla, molemmat maikat joiden tunteja mulla olisi tänään ollut, on jo aiemmin kyselleet mun poissaoloista, samoin luokanvalvoja. Huomenna onkin mukavasti luokanvalvojan tunti joten siellähän mua päästään hiillostamaan. <3 m =" 200"> Joskus aion vielä kääntää
Kelkkani ja tehdä korjausliikkeen
Aion parantaa kaikki tehdyt vauriot
Melkein uskon itsekin

Minussa on ongelma
Jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa
Korvaan piittaamattomuudella (apulanta)

tiistai 14. huhtikuuta 2009

she wants to fly away

Only a child, reckless and wild, needs to come home again
He promised the moon but won't marry you

Nothing to do, eating for two
he's goin' out with
someone new
Sunshine or rain, it's all the same,
life isn't gray
oh Mary-Lou - sonata arctica

Olin tänään pois koulusta, ihan oikeasti kipeenä. Jäin siis kotiin aamuks ja myös tallille jätin menemättä, kun arvasin että siitä tulee meteliä jos menen tallille mutten kouluun.

No, se meni juomaan.
Ihan vaan siks että tiesi, et mä olen kotona koko päivän ja joudun kuuntelemaan sitä. Ja kun se tuli kotiin, alkoi huutaminen, raivoominen ja tavaroiden heittely. Välillä kuului aivan jumalattoman kovia karjaisuja ("MULLA EI SAA OLLA ELÄMÄÄ, JOS MÄ EN SAA ELÄÄ NIIN VENDETTA EI KYLLÄ MENE TALLEILLE ENÄÄ" - isä oli soittanu sille ja valittanu taas sen juomisesta, osaispa seki olla puuttumatta tohon. se tietää ettei tolle mitään voi ja silti se aina saa sen huutamaa, ehkä se tekeeki sen siks että mulla ois huono olla täällä.) ja kolauksia kun jotain kaatui/putosi/lensi. Kävin pelastamassa koiran yhdessä välissä sängyn alta, ettei sen raukan tarvitsisi kuunnella ja pelätä. Siinä olikin houkuttelemista, mutta kyllä se makupalojen voimalla sieltä tuli, mun kanssa omaan huoneeseen. Yhdessä maattiin sitten sängyssä ja mä itkin sen turkkia vasten samalla kun rapsutin sitä. Pienellä oli tän jälkeisestä ruuan etsimisestä päätellen hirvee nälkäkin, tuskin oli saanu ees ruokaa (meillä mutsin pitäisi ruokkia koira), joten kävin vielä äkkiä hakemassa sille leivänpalan ensi hätään.

Mun piti taas miettiä pitkään, onko mulla oikeasti yhtään syytä, mikä estäisi mua hakemasta niitä mutsin lääkkeitä ja vetämästä niitä naamaan. En mä niitä syitä löytänyt, mutta silti jänistin eikä ollut kanttia tehä mitään. Niinkuin ei koskaan aiemminkaan oo ollut..

Haluaisin vaan pois täältä, jonnekin missä sais olla rauhassa. Vaikka sitten sinne saatanan osastolle sitten, kunhan ees jonnekin. Mutta kun on peruskoulun viimestä luokkaa enää 7 viikkoa jäljellä ja siellä on paljon ihmisiä jotka tarvii sitä paikkaa kipeemmin kuin minä, niin tuskin mä "pääsen" (väärä sana?) täältä mihinkään. Ei mulle kohta jää mitään vaihtoehtoja.

Pakko kai tässä on kävelylle mennä että pysyy ees jotenkuten kasassa.

Toi biisi ei muuten liity mihinkään mitenkään, se vaan sattuu olemaa mun lempibiisi tällä hetkellä.