Standing here, that's all I can do

Palaveri meni suoraan sanottuna päin persettä. Tai ei nyt niinkään, se kyllä alkoi hyvin.

Aloitin siis menemällä sosiaalityöntekijää vastaan jotta saisin jutella sen kanssa kahdestaan. Sanoin, että mulla ei ole mitään syytä miksi mä haluaisin kotiin, kerroin kaikista viesteistä mitä oon saanu ja siitä, että ollaan lähinnä riidelty mutsin kanssa nyt. Se työntekijä onneksi ymmärsi ja sanoi, että mä olen jos sen verran vanha, että mun mielipidettä kyllä kuunnellaan tässä ja että melko varmasti mun ei tarvi kotiin mennä jos en sitä halua.

Sitten tuli se pahempi osuus, se, jossa oli myös vanhemmat ja omahoitaja. Ensin kyseltiin mitä kuuluu mulle ja vanhemmille. Mutsi ryhtyi taas marttyyriksi ja alkoi valittaa, ettei ole vieläkään tottunut siihen etten mä ole kotona. Annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sosiaalityöntekijä kysyi tässä vaiheessa, mitä kuuluu mun kilpikonnalle, joka jäi kotiin hoidettavaksi. Sanoin suoraan, että se asuu nyt isällä, koska mutsi uhkasi tappaa sen.

Ei olisi pitänyt sanoa sitä.

Mutsi kielsi tietysti kaiken. Sanoi vain kehottaneensa mua tulemaan ruokkimaan konnan usean päivän ajan. Näinhän asia ei ollut, vaan mutsi sanoi ruokkivansa sen mielellään kun mä olen poissa, ja jos mutsi olisikin pyytänyt mua käymään ruokkimassa sitä, olisin mä sen tietenkin hoitanut! Sanoin sitten myös tämän, jolloin mutsi alkoi taas syyttää mummoa lauseella "sä et tiedä mitä kaikkea mummo on mulle tehnyt". Kertokaa joku mulle miten mummo liittyi tähän aiheeseen ollenkaan?! Kysyin sitä samaa mutsilta, joka ei vastannut muuta kuin "joo, kyllä mä tiesin että tää menee taas mun haukkumiseksi".
Tässä vaiheessa olin jo sen verran kypsä, että lähdin kyyneleet valuen pois palaverista. Muutaman minuutin päästä omahoitaja tuli mun huoneeseen ja istui viereen sängylle, kysyen pystynkö tulemaan vielä. Sanoin, etten halua tulla, ja hoitajalle se oli ookoo. Sovittiin, että en saa lukittautua omaan huoneeseeni (kai se pelkäsi että teen jotain itelleni?) vaan mun pitää odottaa olohuoneessa, kunnes palaveri päättyy ja omahoitaja tulee kertomaan mitä siellä päätettiin. (Eipä siellä sitten päätetty mitään ihmeellistä, edes seuraavaa palaveriaikaa ei sovittu. Mutsi vaan jatkoi paskanpuhumista palaverin loppuun saakka.)
Että sellainen palaveri. En ole nähnyt mutsia sen jälkeen, enkä haluakaan.

Hirveä nälkä. Kohta on ruokailu, toivottavasti siellä on jotain kevyttä.

Waiting

Yhdeltä on palaveri. Siis se palaveri, jossa on mun omahoitaja täältä lastenkodista, sosiaalityöntekijä ja vanhemmat.
Ajattelin pyytää, jos saisin ensin kymmenen minuuttia aikaa jutella sosiaalityöntekijän kanssa kahden. Aion ottaa esille viestit, joita äiti on mulle lähettänyt ("tapan mummon" jne idioottimaiset viestit) ja sen, etten mä ehkä halua enää kotiin. Äiti on mua sinne kyllä pyytänyt eikä mulla ole ollut sydäntä sanoa etten mä halua palata sinne, mutta eilen sen soittaessa totesin, että jossain vaiheessa se on sanottava. Sanoin sille suoraan, ettei meidän yhteiselo tule toimimaan niin kauan kun se omasta mielestään on täydellinen ja syyttää kaikkia muita omista virheistään (on väittänyt mm. että keuhkoahtauma ja Alzheimerin tauti, joista toinen aiheutuu tupakasta ja toinen liiallisesta alkoholinkäytöstä, ovat mun ja mun isoveljen käytöksen aiheuttamia sairauksia) eikä niin kauan kuin mä vaadin muutosta enkä pysty katselemaan sitä kaljankittausta, tupakanpolttoa sisällä, jatkuvia riitoja ym. Sanoin myös, että sen lähettämät viestit, mm. juurikin tuo mummoon liittyvä viesti ja ulkopuolisten haukkuminen muutenkin, on hyvä esimerkki siitä ettei mun kotiutuminen olis hyväksi kenellekään.

Mitä äiti tähän sanoi?
"Mä olen tehnyt virheitä ja yritän olla tekemättä niitä uudelleen"?
"Oot ihan oikeassa, ehkä näin on parempi"?

Ei.

"Sä et tiedä mitä kaikkea mummo on tehnyt, mä oon sanonut asioita kiukuspäissäni mutta mummo on tässä aiheuttanut kyllä paljon pahaa."

ANTEEKSI MITÄ?

Löin luurin korvaan ihan vaan välttyäkseni aiheuttamasta lisää riitaa. Mä en voi edelleenkään uskoa että se tosiaan sanoi noin, vaikka mä just äsken olin huomauttanut siitä miten se syyttää kaikkia muita kaikesta pahasta.
Tän jälkeen alkoi tulemaan taas viestejä. "Kun sinä et tiedä mitä se mummo on tehnyt". Tähän vastasin, että "nyt ei ole mummosta kyse yhtään, käännät taas kaiken muitten syyksi, vai yritätkö väittää että yritin tappaa itteni koska mummo käski". (Aiemmin tehdyn itsemurhayrityksenhän lopullisesti laukaisi äidin kehotus tappaa itseni, eikä se suinkaan ollut ensimmäinen kerta.)
Tähän tuli vastaus: "Mut kuitenkin yritti, sen kertoi pappa. Tää on vaan mun haukkumista taas." En edes yritä ymmärtää mitä tuolla viestillä tarkoitettiin, pappakin on kuollut jo kymmenen vuotta sitten.
Seuraavaksi totesin, että tää lapsellinen viestittely loppuu nyt mun osalta, sen verran pitää ihmisessä olla selkärankaa että nää asiat selvitellään naamatusten, turha lähettää viestiä kun en vastaa kuitenkaan. Tän jälkeen tuli sitten muutama viesti, joissa uhkailtiin ettei mulla ehkä ole kohta kotia ja haukuttiin taas mummoa ja isää kaikesta. En vastannut niihin.

Että tämmöistä tänään ja eilen. Tuun jossain vaiheessa tänne kertomaan, miten palaveri meni. Peukut pystyyn, toivottavasti se sosiaalityöntekijä ymmärtää!