Psykiatri sanoi eilen, että jos tulee itsemurha-ajatuksia, jätä soittopyyntö hänelle tai jos on viikonloppu niin mene terveyskeskukseen. Mutta musta tuntuu niin hirveän tyhmältä marssia arvauskeskuksen päivystykseen sanomaan, että "mä haluan tappaa itteni". Ei kai ne voi oikeen muuta sanoa, kuin että "voi voi, täällä me ei voida sitä tehdä" ja ehkä paiskata johonkin ulkoa ja sisältä lukittuun huoneeseen märehtimään? Ja mitä ne ihmiset ajattelisi sitä päivystäjää nyt ajattelemattakaan, mitä mä itse ajattelisin, mitä mutsi ja isä ajattelisi. Mitä kaikki ajattelisi, "hullu se on". Mä en siis mene sinne.
On niin hemmetin sekava ja ahdistunut olo, joku ääni päässä huutaa "tapa ittes, sitä ne kaikki haluaa, ei susta ole mitään hyötyä, sulla on parempi olla jossain muualla". Ei tietenkään fyysisesti huuda, en mä vielä niin hullu ole että kuulisin ääniä päästäni, mutta siis sellainen huutava ajatus on olemassa koko ajan enkä mä pääse siitä eroon. Tekisi mieli mennä nukkumaan, mutta kun ei se auta mitään enkä mä saa kuitenkaan edes unta. Tai sitten näen painajaisia siitä, että saan äikästä nelosen, koska tää kurssi meni niin huonosti. (Sellaista painajaista näin viime yönä, oli niin todentuntuinen, että itkin herätessäni. Ja mulla siis on ollut viidenneltä luokalta asti 10 äidinkielessä, eli periaatteessa nelosen saaminen tänä keväänä tuskin on kovin todennäköistä. Mutta silti..)
Mua niin ahdistaa, on koko ajan pala kurkussa, itkettää ja tekee mieli hypätä ikkunasta. Yritän juoda vettä pullosta ja rauhoittua, mutta kun ei se onnistu. Mä haluaisin vaan käpertyä jonkun toisen syliin, itkeä sen olkapäätä vasten ja vuodattaa sille kaiken viimeaikaisen paskan, stressin ja ahdistuksen, kuulla jonkun toisen ihmisen äänen merkiksi siitä, että se ymmärtää ja se välittää. Mutta ei mulla ole sellasta ihmistä, jonka kanssa voisin tehdä noin. Ja vaikka olisikin - niin, mä en tosiaan osaa puhua mun ajatuksista. Oon menettänyt liian monta ihmistä siksi, että oon kertonut liikaa ja rasittanut muita purkamalla omaa ahdistustani täysin viattomalle ihmiselle.
Ylihuominen soveltuvuuskoe pelottaa aivan saakelisti. Saa nähdä meinaanko selvitä siellä. Yritän nyt ensi alkuun selvitä tästä päivästä ja siitä, että kohta on pakko mennä isälle.
6 kommenttia:
Hei, ei itsemurhaa. :---c
Voit kyllä puhua mulle, jos se yhtään helpottaa. Kuuntelen kyllä. ^^
Kyllä se soveltuvuus-testi hyvin menee, älä stressaa turhaan. :--)
Hei Vendetta,
luin huhtikuun ja maaliskuun tekstit (erittäin selkeitä, vaikkakin surullisia) ja jäin miettimään, miksi et halua isäsi luokse? Onko hänenkin luonaan paha olla?
Olet miettinyt, kuinka "sinunlaisesi" voitaisiin ottaa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. No, voin lohduttaa sanomalla, että kaverini valmistuu tänä keväänä, vaikka hänellä on skitsofrenia :)
Suuuuuurensuuri voimahali sulle Vendetta<3 Onnea myös testeihin!
(Sun tekstit on hämmästyttävän hyvää kieltä!! :0 On hyvä, että oot saanut blogisi kautta purkaa tuntojasi. Toivon kaikkea hyvää elämääsi, tulet varmasti vielä löytämään uuden suunnan/ihmisen, joka muuttaa elämäsi noususuhdanteeseen!)
tyttörukka: Kiitos. Mulla on vaan se ongelma, että jotenkin en osaa ihan kaikesta puhua, varsinkin kun sullakin on niitä omia "ongelmia" ihan tarpeeksi. :(
Jennifer: Isäkysymykseen vastaan kohta, kun kirjoittelen uutta merkintää, mutta kiitos kommentista.
Anonyymi: Toi antoi jonkun verran toivoa, kiitän! :)
Anonyymi2: Kiitän tästäkin kommentista.
hei tiiän et tää on vanha teksti mut älä ikinä tee sitä, tapa itseäsi. parempia aikoja tulee ja toivoa on aina vaikkei sitä näe. voimia, joskus lyödät jonkun sellaisen ihmisen toivottavasti kenelle voit puhua. minulle voisi myös jos tuntisimme irl.
-Kati
Lähetä kommentti