Mä sorruin. Mä jumalauta sorruin taas. Ja mä olen sinnitellyt vuoden tekemättä sitä, jos ei nyt lasketa satunnaista hakkaamista ja nipistelyä. Voitte varmaan arvata mistä on kyse, jos kerron että säärtä vähän kirvelee ja siihen on kuivunut verta. Se kaikki ahdistus oli vaan liikaa, koko viikon aikana kuultu vittuilu koulussa, epäonnistumiset, se, että tänäänkin sai kuulla ettei kotiin kaivata eikä tarvitse tulla. Se, että tänään oli psykiatri enkä osannut taaskaan sanoa läheskään kaikkea mitä halusin eikä mikään etene eteenpäin. Se, että 'ystävä' kehotti tappamaan itseni. Tai no, en tiedä oliko se osoitettu mulle, mutta siltä vaikutti.
Mulla ei oikeastaan ollut mitään asiaa, tulin vaan jauhamaan sontaa ja kertomaan olevani säälittävä teiniangsti (kuten blogin url-osoitekin antaa kyllä jo valmiiksi ymmärtää), joka ei osaa käsitellä asioita vaan repii lasinpaloilla sääret auki. Sääret siksi, että sieltä sitä ei huomata. Nyt vaan ahdistaa kahta kauheammin, jos tästä tuleekin taas tapa, sitäpaitsi psykiatri vannotti pari viikkoa sitten, etten lähde itsetuhon tielle. (En kertonut, että ennen kyllä viiltelin ja että edelleen hakkaan ja nipistän itseäni.)
Maanantaina olisi soveltuvuustesti eräässä oppilaitoksessa, hain nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Miten mun kaltaisesta ihmisestä voi tulla nuoriso-ohjaaja, kysyn vaan? Miten mut voidaan päästää mistään psykologisista testeistä läpi? Ja miten mä voin selvitä monen sadan hakijan joukossa koko päivän yksin, kun pelkään muutenkin isoja ihmisjoukkoja - miten mä voin saada ryhmätyötestistä minkäänlaisia pisteitä - miten mä jaksan lähteä sinne aamulla - MITEN MÄ JAKSAN ENÄÄ MITÄÄN. En tiedä.
Tästä tuli suht lyhyt turinatuokio, nauttikaa siitä (sen lyhyydestä) kun vielä voitte.
5 kommenttia:
Olen jo pidemmän aikaa lukenut blogiasi, mutta nyt vasta "uskaltaudun" kommentoimaan mitään.
Itse olen ollut samassa tilanteessa ja olen oikeastaan nytkin, joten olen aika jäävi puhumaan tästä, mutta sanon kuitenkin: yritä puhua psykiatrille totta, vaikka se vaikeaa olisikin. Ja jos tuntuu ettei hän osaa puuttua oikeisiin asioihin tai jos kemiat eivät pelaa, voit aivan hyvin vaatia toista ammatti-ihmistä itsellesi. Pidemmän päälle on vain haittaa, jos ei edes psykiatrilleen osaa myöntää vaikeuksia - ja kaikille ei voi.
Toivon nyt ettet satuta itseäsi enempää. On ehkä vaikea vastustaa kiusausta, mutta kun on sen tehnyt, on parempi olo.
Voimia sinulle!
(Höh, tohon sitten jäi ilmoitus tosta poistosta, halusin vaan vielä lisätä tähän vastaukseen jotain.)
Kyllä mä sille psykiatrille yleensä totta puhun (tota tekstissä mainittua asiaa nyt lukuunottamatta), ongelma nyt on lähinnä se, etten osaa sanoa tarpeeksi. Osaan vastata kysymyksiin "kyllä" tai "ei" ja tarvittaessa selittää vähän lisää, mutta en saa sanottua kaikkea mitä haluaisin. Oon vaan jotenkin niin tottunut siihen, että kasaan asiat omille harteilleni, ei ehkä ole hyvä juttu, mutta siitä on vaikea oppia pois.
Niin ja kyllä kemiat pelaa, mukava ihminen tuo on, enkä usko että psykiatria vaihtamalla toi kertomisen halukkuus lisääntyisi ollenkaan. :(
Jospa kirjoittaisit psykiatrille ne asiat, jotka sinulla on tarkoitus sanoa. Näyttänee, että kirjoittaminen onnistuu sinulta paremmin kuin hyvin.
Juu, siitä kirjoittamisesta olikin jo psykiatrilla puhuttu, mutta jotenkin se vaan jäi. Pitää varmaan ottaa asia uudestaan esille.
Tota, tota.
Miulla on tuollasta lievää masennusta ollut ja ei se kyllä noin mene lekurin paikkeilla. (Tai nyt on kyllä vähän myöhästä sanoa, kun on pari kuukautta vaha koko merkintä)
Mie puhuin ihan avoimesti joukkotuho ja -itetuho fantasioista ja ihan vanhempieni luona asun. Tosin en enää paria kuukautta enempää, jos suunnitelmat menee ihan nappiin.
En mie tiedä... Oletko ajatellut, että auttais jos vaihtaisit paikkakuntaa kokonaan?
Tosin minulla on tilanne ihan erillainen, koska olen helvetin onnellinen että päästötodistuksessa oli 7.3 (vaikken tehnyt ikinä minkään eteen mitään, ellei aine ollut kiinnostava) ja olen toista sukupuolta, crusti ja pelkään hevosia. Mutta noin niinku iän kannalta meni ihan nappiin. (Ja sikäli että perheeseen kuuluu periaatteessa pieni (tosiasiassa kahta vastaava) koira ja kaksi vähän alkkista vanhempaa.
Tästäkänä mitään hyötyä, alkoi vaan itteänsä vituttaa, että kun omat ongelmat on kuitenkin käytännössä melko pieniä.
Lähetä kommentti